Kynttiläpaja Leena Arola kehottaa kaikkia noudattamaan erityistä varovaisuutta kynttilöitä poltettaessa.
Kynttilät ovat sekä tunnelmallisia että turvallisia, kun niitä käytetään oikein. Tässä tärkeimmät seikat vastuullisesta kynttilöiden käytöstä sekä tuoteturvallisuusstandardin SFS-EN 15494 mukaiset varoitusmerkit.
Yleinen varoitusmerkki.
Kynttilää ei saa jättää palamaan ilman valvontaa.
Kynttilän alustan tulee olla palamatonta, kuumuuden kestävää materiaalia
ja reunuksellinen. Varmista, että kynttilä ei pääse kaatumaan.
Leikkaa kynttilän sydänlanka noin senttimetrin mittaiseksi ennen sytyttämistä.
Sydän on hyvä pitää aina sentin pituisena. Siten kynttilä palaa lepattamatta
ja nokeamatta.
Kynttilän päälle ei saa pudottaa ylimääräisiä kappaleita,
kuten tulitikkuja.
Kynttilöiden välillä tulee olla viiden senttimetrin varoetäisyys.
Kynttilä on sijoitettava riittävän kauas syttyvästä materiaalista,
kuten verhoista.
Kynttilää ei saa polttaa vetoisassa paikassa.
Palavaa kynttilää ei saa liikutella.
Huomioi myös pienet lapset sekä lemmikkieläimet.
Kynttilä sammutetaan tukahduttamalla.
Lisätietoja paloturvallisuudesta löydät seuraavilta sivuilta:
Palonetti
Pelastustoimi
Suomen pelastusalan keskusjärjestö SPEK
Sivua päivitettiin viimeksi 22.02.2012.
© Iiro Arola 2011.